Yrittäjänä hyvinvointialalla

wellness

Hyvinvointiala sen kaikissa muodoissaan on tullut entistä suositummaksi myös yrittäjien keskuudessa. Asia johtuu siitä yksinkertaisesta tosi seikasta että nyky ihmiselle oma hyvinvointi on entistä tärkeämpää ja alan kysyntä on siis kasvanut huimalla vauhdilla. Väestön vanheneminen voi myös omalta osaltaan olla syynä miksi kaikenlainen hyvinvointi yrittäjyys kasvaa. Ihmisellä on myös nykyään entistä suurempi tarve hiljentyä, kun maailmasta itsestään on tullut niin hektinen ja meluisa.

Ihmisten tietoisuus myös esimerkiksi koululääketieteestä on kasvanut ja moni haluaakin kokeilla jotakin luonnollista tai pehmeämpää vaihtoehtoa valitessaan hoitomuotoa.

Hyvinvointiala on kuitenkin sanana erittäin laaja, kattaen todella monia eri asioita, joten päätimme hiukan avata muutaman hyvinvointiyrittäjän arkea ja sitä miksi ja miten he päätyivät alalle. Tässä artikkelissa esittelemme kolme erilaista hyvinvointialan yritystä ja annamme myös vinkkejä sellaiselle joka mielessään salaa haaveilee joskus ryhtyvänsä kyseisen alan yrittäjäksi.

Ensimmäiseksi kurkistamme Järvenpääläisen Kirsin elämään, joka on nyt vajaa kaksi vuotta toiminut Shindo ohjaajana. Kirsillä haave hyvinvointiyrittäjyydestä alkoi itää jo 2000-luvun alkupuolella, mutta riskin ottaminen pelotti ja vakituisen työn jättäminen taloushallinossa tuntui liian radikaalilta ratkaisulta. Kirsi ei kuitenkaan luopunut haaveestaan, vaan kouluttautui työn ohella Shindo ohjaajaksi ja aloitti työt pikkuhiljaa vakituisen työn ohella. Pian Kirsi huomasi, että Shindolle oli kysyntää niin reilusti, että vakituisesta työstä irtisanoutuminen kävi mahdolliseksi. Kirsillä ei ole varsinaista toimitilaa, vaan hän toimii ja järjestää kursseja kotonaan Järvenpäässä isossa vanhassa talossa ja sen puutarhassa, sään niin salliessa. Shindosta Kirsi innostui alunperin, kun haki itse sen kautta helpotusta omiin jatkuviin niska-ja selkävaivoihin, jotka ovatkin monelle toimistotyöntekijälle tuttu asia.

Shindo on alunperin Japanilainen kehonhoitomalli, jossa ohjaaja on mukana tukemassa oppilaan tai opastettavan matkaa, niin että loppujen lopuksi Shindosta tulee osa ihmisen arkea ja hän osaa itse huoltaa omaa kehoaan. Kokemukset hyvinvointiyrittäjänä toimimisesta ovat Kirsille olleet antoisia, vaikkakin opettelu siihen että ei kasaa itselleen liiallista työkuormaa, onkin ollut opettelun takana. Päivääkään Kirsi ei kuitenkaan vaihtaisi pois uudesta elämästään ja saamistaan kokemuksista.

Seuraava hyvinvointiyrittäjä on Pieksämäkeläinen Antti, joka toimii täysipäiväisenä Ayurveda-ohjaajana. Kiinnostus Intialaiseen Ayurvedaan Antilla syntyi jo 18-vuotiaana, hänen reppureissatessaan ympäri maailmaa. Intia valloitti Antin niin monimuotoisuudellaan kuin perinteisiin pohjaavilla hoitomuodoillaan. Yrittäjänä Antti on nyt toiminut viisi vuotta ja on ollut tyytyväinen päätökseensä tehdä sitä, mitä on aina haaveillut. Asiakkaita Antilla on riittänyt hyvin, toki vaikeitakin aikoja on ollut, mutta ainoastaan tilapäisesti. Ennen yrittäjänä toimimistaan Antti oli asunut useassa eri maassa ja ammentanut niistä jokaisesta itselleen jotain positiivista ja voimaannuttavaa. Ayurvedaa Antti alkoi opiskella Intian matkallaan, joka suunnitellun 3 viikon sijaan, venähtikin 3 kuukaudeksi. Tänä aikana Antti kuitenkin oppi Ayurvedan perusteet ja käy edelleen vuosittain oppimassa jotain lisää. Ayurveda tietämys ei koskaan ole valmis, siinä on niin monia eri ulottovuuksia, Antti summaa. Antilla on Ayurgreen Health Instituutin hyväksymä Ayurveda sertifikaatti, joka antaa hänen toimia yrittäjänä tai ylipäätään harjoittaa ammattia.

Mikä Ayurveda sitten on? Kyseessä on tuhansia vuosia vanha Intialainen lääketieteen muoto, joka pyrkii opastamaan oikeisiin elämäntapoihin ja sisäiseen rauhaan. Ayurvedassa varsinkin ruokavalio on avainasemassa, sillä vääränlainen ruokavalio sairastuttaa sekä mielen että kehon. Tässä hoitomuodossa tunnetaan kolme eri pääelementtiä, jotka ovat vata(tuuli), kapha(lima) ja pitta(tuli). Ihminen koostuu näistä elementeistä, jonkin kuitenkin ollen vahvin ja määräävin. Antti ei ole hetkeäkään katunut uravalintaansa, koska se on sopusoinnussa hänen sisäisen maailmansa kanssa. Antti rohkaiseekin muita myös kokeilemaan siipiään yrittäjänä ja elämään haavettaan todeksi!

Seuraavana yrittäjä esittelyssä on Maija, joka aloitti oman hyvinvointikeskuksen puolitoistavuotta sitten. Maijalla oli kauan ollut haave muuttaa Etelä-Savoon maaseudulle, mutta työllistyminen siellä tuotti ongelmia. Loppujen lopuksi Maija keksi että jo kauan ollut haave “Hiljaisuuden talosta” oli toteuttettavissa Punkaharjun jylhissä maisemissa paremmin kuin missään muualla. Kun Maija vielä löysi partnerinsa Heikin kanssa vanhan kansakoulun, jossa toiminnalle oli tarpeeksi tilaa, ei mikään estänyt enää rohkeaa sukellusta yrittäjyyteen. Maijan ja Heikin talossa järjestetäänkin läpi vuoden Hiljaisuuden retriittejä, joissa maksimissaan 6 ihmistä saapuu paikalle, viettäen siellä viikon tai kaksi. Tuon viikon aikana ihmiset käyvät läpi meditaatioharjoituksia, syövät oman maan kasvispainotteista ruokaa ja juovat kehoa puhdistavia yrttijuomia. Retriitin aikana television tai radion kuuntelu ei ole toivottavaa ja metsässä samoiluun ja omiin ajatuksiin syventymiseen kannustetaan. Maija tekee yritystoimintaa päätoimisesti, Heikin ollessa osa aikaisesti muualla töissä. Kun Maijalta ja Heikiltä kysyy, muuttaisivatko he takaisin pääkaupunkiseudulle, raikaa Punkaharjun maisemissa hämmentynyt nauru ja vastaus tulee kuin yhdestä suusta. Ei koskaan!