Yrittäjänä globalisoituvassa maailmassa, pohdintaa eduista ja haitoista

böö

Tämän päivän yrittäjyys eroaa huimasti siitä mitä se oli 100 tai 50 vuotta sitten. Tämän päivän yrittäjän pelikenttää voi olla parhaassa tapauksessa koko maailma, jatkuvasti kehittyvän tietotekniikan ja teknologian ansiosta. Perinteinen pienyrittäjäkään ei enää välttämättä toimi vain lokaalisti vaan voi halutessaa operoida helpostikin missä-, ja mistäpäin maailmaa haluaa. Yrittäjyys toimintakenttänä muuttaa, rakentaa ja uudistaa yhteiskuntaa. Ilman innovatiivisten uusien kasvuritysten olemassaoloa ja vanhojen yritysten uusiutumista suomen talouden ja yhteiskunnallisten rakenteiden kasvu tulee jatkossa olemaan entistä hankalampaa. Suomessa ei ole nopean kasvun odotuksilla olevia yrittäjiä kuin kolmannes muihin Pohjoismaihin verrattuna, joka kehityksenä on huolestuttavaa. Täytyy siis pysähtyä ja pohtia, mitkä asiat Suomalaisessa elinkeinoelämässä täytyisi muuttaa että edellytykset kasvuyritysten toimimiselle olisivat suotuisemmat.

Globalisaatio on suuri mahdollisuus yritystoiminnalle, mutta siinä on myös omat ei niin myönteiset puolensa. Kun toisessa vaakakupissa painavat positiiviset asiat kuten asiakasmäärät, markkinoinnin helppous, maksujen toimivuus, niin samaan aikaan world wide- toimiminen voi olla myös haastavaa kilpailijoiden lisääntyessä, sekä lakien-, ja sääntöjen tulkitsemisen kannalta. Tässä moni pienempi toimija tarvitsee apua, kuinka lukea ja soveltaa eri maiden lakeja ja säännöksiä, kenelle ja milloin markkinoida sekä löytää luotettavat ja ammattitaitoiset yhteiskumppanit. Neuvoja eri maiden yritystoiminnan lakeihin ja säädöksiin löytyy tästä linkistä.

Kokonaisvaltainen pohdiskelu ja asioiden listaus on myös suotavaa, niin että ainakin tulevalle yrittäjälle itselleen on selkeää mihin hän on menossa jatkossa. Onko valittu tie kotimaan markkinat ja aikooko yritys tulevaisuudessa pyrkiä laajentumaan ulkomaankauppaan. Tämä tieto kiinnostaa luonnollisesti myös rahoittajia ja sijoittajia! Useimmat rahoituslaitokset EU-maissa haluavat vähintään kahden vuoden liiketoimintasuunnitelman rahoituspäätöksen tueksi.

Kaikkia vaihtoehtoja kannattaa pohtia ennen kuin hyppää suinpäin mukaan liian laaja alaiseen yritystoimintaan. On tärkeää pysähtyä ja miettiä seuraavia kysymyksiä.

  • Miten paljon aikaa ja pääomaa haluan panostaa yritystoimintaan
  • Montako ihmistä haluan nyt ja tulevaisuudessa palkata
  • Mihin maahan yritys kannattaa perustaa verotuksen ja työnantajamaksujen kannalta
  • Toimiiko yritys paremmin netissä vai paikallisena toimijana jolla on kiinteä liiketila
  • Ketkä ovat asiakkaitani ja miksi he ovat niitä
  • Ketkä ovat potentiaalisia uusia asiakas-, ja sidosryhmiä
  • Mitä yritykseni edustaa
  • Miksi yritykseni tulee olla olemassa/onko sille realistisia markkinoita tässä ajassa
  • Ketkä ovat kilpailijoitani ja onko minulla potentiaalia kilpailla heidän kanssaan
  • Olenko valmis ottamaan riskin joka yrittäjyyteen kuuluu
  • Onko minulla yrittäjänä vaadittavaa taloushallinnon osaamista, vai joudunko hankkimaan sen ostopalveluna
  • Mikä rahoitusvaihtoehto on minulle ja yritykselleni paras
  • Onko minulla riittävästi stressinsietokykyä kantamaan vastuuta ja tekemään päätöksiä

Leave a Reply

Your email address will not be published.