Tänään sukellammekin hiukan syvämmälle historian saloihin, sillä käsittelemme keskiaikaista kaupankäyntiä. Se oli perusta nykyiselle yritystoiminnallemme, joten siihenkin on aika ajoin hyvä perehtyä hiukkasen tarkemmin. Äkkiseltään voi tuntua että kyseinen ajanjakso ei kosketa nykyistä kaupankäyntiä tai yritysmaailmaa enää lainkaan, mutta historiasta, sen virheistä ja onnistumisista on hyvä ottaa oppia tähänkin päivään.
Suurin kauppapaikka noina kyseisinä aikoina oli Rääveli, jota nykyään kutsutaan Tallinnaksi. Kauppatavaroina oli ensisijaisesti suolaa, viljaa ja turkiksia. Nahat olivat myös tuotteita jotka kävivät hyvin kaupaksi. Suomalaiset veivät muihin maihin ensisijaisesti tervaa, lautaa ja kuivattua haukea sekä hylkeenrasvaa. Suomen metsä-ja selluteollisuus onkin saanut innoituksensa jo noinkin kaukaa historiasta. Suomeen tuotettiin myös suuria määriä verkaa, viinejä ja humalaa. Viljoja Suomeen tuotiin vain oikeastaan vuosina joina oma viljasato oli jäänyt todella niukaksi, eli katovuosina.
Kaupantekopaikkoina toimivat keskiaikana ensisijaisesti markkinat ja kiertelevät ns.laukkukauppiaat. Harvemmalla oli käytössään varta vasten yritykselle hankittu liiketila. Toki pienissä kaupungeissa ja kylähteisöissä oli myös tälläisiä ns.paikallaan pysyviä liikkenharjoittajia, kuten vaikkapa seppiä.
Syy miksi kaikki Suomen suurimmat ja vanhimmat kaupungit sijaitsevat rannikkoalueilla, oli se, että sisämaahan oli turha rakentaa suuria kaupunkeja ja kauppapaikkoja niiden huonon tavoitettavuuden vuoksi. Helpointa ja nopeinta oli tuoda tavarat vesitöjä pitkin ja myydä ne paikanpäällä. Tavaroiden kuljettaminen huonoja kärryteitä pitkin Suomen sisäosiin olisi vain lisännyt pyydettävää hintaa ja tavaroiden saatavuus olisi hidastunut huomattavasti. Aivan samoin kuin tänäkin päivänä, myös keskiajalla ajateltiin kannattavuutta, katetta ja budjettia.
Tietyistä kaupungeista muodostui kauppakeskuksia, joiden kautta tavara vaihtoi omistajaa ja kauppoja hierottiin. Suomessa tälläisiä paikkoja olivat Ulvila ja Rauma, jotka olivat sijainneiltaan ihanteellisia.
Viipurista muodostui myös hyvin pian todella suurenluokan kauppakeskus, joka pystyi toimittamaan tavaraa huomattavasti kauemmaksi kuin muut vastaavat kauppakeskukset. Varsinkin kaupungit kuten Lyypekki ja Hansakaupunki olivat Viipurin suurimpia yhteistyökumppaneita. Tämä nousikin Viipurin suurimmaksi valttikortiksi, sillä erilaiset erikoisuudet ja luksustavarat saapuivat Suomeen hyvin pitkälti juuri Viipurin kautta.
Keskiajalla ihmiset elivät kuitenkin hyvin pitkälle vielä omavaraistaloudessa, joten ainoastaan tuotteet jotka piti tuoda jostakin kauempaa tai luettiin niin kutsuttuihin ylellisyystuotteisiin olivat kaupankäynnin kohteina. Muuten tuotteissa harjoitettiin edelleen jonkinasteista vaihtotaloutta, jossa tavara vaihtoi omistajaa.