Yrittäminen digibisneksessä

Se, että maailma menee koko ajan eteenpäin, on pelastus myös ennen kaikkea vastavalmistuneille. Jos liiketoimintaelämä seisoisi paikallaan, eikä mitään uutta keksittäisi, uusia vastavalmistuneita ei tarvitsisi juuri muuten palkata, kuin jonkun jäädessä eläkkeelle. Jatkuvasti kuitenkin keksitään uutta, maailma muuttuu, ja sitä kautta tarvetta uusille innovatiivisille ihmisille riittää vuodesta toiseen.

Lähes kaikki alat ovat digitalisoituneet kuluneiden vuosikymmenien aikana. Digitalisoituminen onkin tuonut paljon työpaikkoja uusille tekijöille. Iso osa ihmisistä, ja varsinkin nuorista työntekijöistä, viettää työpäivänsä tietokoneen edessä. Digitalisoituminen tarjoaa uusille yrittäjille temmellyskenttää ja koska teknologiat ja alustat menevät jatkuvasti eteenpäin, uudet yritykset voivat menestyä hyvin.

SoMe-vaikuttajat

Sosiaalisen median vaikuttajat voivat tienata jopa johtajatasoista palkkaa myös Suomessa. Heidän ansionsa koostuvat varsinkin erilaisten tuotteiden arvostelusta ja suosittelusta. Viime vuosina monet suomalaiset SoMe-vaikuttajat ovat suositelleet esimerkiksi mobiili- ja kolikkopelejä. Netissä pelattavia kolikkopelejä on esitelty ja arvosteltu omilla SoMe-kanavilla palkkiota vastaan. Tämänkaltaiselle sisällölle on ollut paljon tarvetta.

Mutta ei suosittelu ole koskenut vain mobiili- ja rahapelejä, vaan SoMe-vaikuttajilta kuvia ja videoita ovat tilanneet lähes kaikenlaiset yritykset ja yhteisöt. Esimerkiksi Suomen valtiohallinta tilasi pari vuotta sitten SoMe-vaikuttajilta videoita saadakseen silloin ajankohtaisen viestin ihmisten tietoisuuteen laajasti. Kun viestin tuo harmaiden poliitikkojen sijaan varsinkin nuorten ihannoimat SoMe-tähdet, on viestin kaiku erilainen.

Koodareita tarvitaan jopa kymmeniä tuhansia

Suomessa ja maailmassa on valtava kysyntä koodareille. Periaatteessa kuka tahansa voi oppia koodaamaan, mutta se vaatii aikaa ja motivaatiota. Niin helpolta kuin tietokoneen edessä istuminen kuulostaakin, kaikista ei ole koodareiksi. Vaikka tykkäisit viettää aikaa tietokoneella videoita ja sosiaalista mediaa seuraten, ei se vielä kerro, että sinusta on koodariksi.

Yhä digitalisoituneemmassa maailmassamme lähes kaikki toimialat tarvitsevat koodareita ja esimerkiksi Ruotsista raportoitiin hiljattain tarpeesta 30.000 uudelle koodarille. Verkkokehittäjät esimerkiksi luovat verkkosivustoja ja sovelluksia, jotka helpottavat elämäämme. Mobiilipelien kehittäjät tekevät puolestaan pelejä, jotka viihdyttävät meitä vapaa-ajallamme.

Vedonlyönnin ja muiden alojen asiantuntijat

Kun maailma digitalisoituu yhä enemmän, myös digitaalisen sisällön tarve kasvaa. Tämä on hyvä uutinen niille, joilla on taito esimerkiksi kirjoittamiseen tai videoiden luomiseen. Yritykset tarvitsevat yhä sisältöä verkkosivuilleen ja sosiaalisen median kanaviinsa.

Tästä on hyötynyt myös eri alojen asiantuntijat, joilta pyydetään materiaalia verkkosivustoille. Mikäli henkilö on esimerkiksi kokenut pitkävedon pelaaja, on monet sivustot varmasti kiinnostuneita hänen palveluistaan. Tällainen henkilö voi kirjoittaa muille vedonlyöjille pitkävetovihjeitä ja helpottaa siten muiden pelaajien päätöstentekoa.

Yksi alue, jolla digitaaliselle sisällölle on erityisen paljon kysyntää, on verkkokoulutus. Verkkokurssit ovat yhä suositumpia, koska ihmisillä on vähemmän aikaa osallistua fyysisille kursseille. Tämä tarkoittaa, että tarvitaan yhä enemmän kurssintekijöitä, jotka pystyvät tuottamaan laadukasta digitaalista sisältöä.

Työn tulevaisuus on digitaalinen

Digitalisaatio muuttaa työskentelytapojamme. Tulevaisuudessa yhä useammat työt tehdään etätyönä, mikä tarkoittaa, että tarvitsemme vähemmän fyysisiä työpaikkoja. Näin tapahtuu jo nyt monin paikoin: esimerkiksi monet toimistotyöntekijät työskentelevät nyt ainakin osan aikaa kotoa käsin.

Tämä suuntaus todennäköisesti jatkuu tulevaisuudessa digitalisaation edetessä. Kotona työskentelystä tulee yhä yleisempää, ja lopulta siitä tulee pikemminkin normi kuin poikkeus. Näin on jo nyt monilla aloilla ja monissa maissa, ja myös Suomi on mukana tässä murroksessa. Tämä on hyvä asia myös siinä mielessä, ettei kaikkien tarvitse asua suurimmissa kaupungeissa, vaan erilaisia töitä voidaan tehdä etänä kauempaakin.

Digitalisaatiolla on monia etuja sekä yksilöille että koko yhteiskunnalle. Yksilöille digitalisaatio voi tarjota enemmän joustavuutta työn ja vapaa-ajan suhteen. Voimme työskennellä mistä päin maailmaa tahansa, ja voimme myös ottaa työmme mukaan matkoillemme. Yhteiskunnille digitalisaatio voi tuoda talouskasvun, lisää turvallisuutta ja säästöjä.