Elämä ja työ, vai yrittäjyys?

Yrittäjyys

 

Yrittäjän elämässä ei ole niinkään selkeästi erotettavissa vapaa-aikaa ja työaikaa, sillä työt tulevat yleensä mukaan kotiin. Toisaalta, useinkaan yrittäjien työaika ei ole niin säännöllinen tai noudata mitään tiettyä rakennetta tai lainsäädäntöä, kuten työssäkäyvien ihmisten. Jos olet siis aikeissa perustaa omaa yritystä, tulee sinun olla valmis ainakin alkuun uhraamaan ehkä enemmänkin kuin mitä haluaisit. Työt eivät lopukaan perjantaina klo 16, vaan sitten kun hommat on tehty. Yrittäjyyttä, etenkin pienyrittäjän näkökulmasta voikin usein kuvata enemmän urakkaluontoiseksi tekemiseksi, kuin tietyn viikottaisen tuntimäärän työskentelyksi.

Urakka, josta olet tilivelvollinen vain itsellesi

Kukaan ei sinänsä ole kiinnostunut, montako tuntia olet työskennellyt, jos hommat ovat vielä kesken. Toisaalta, kukaan ei myöskään estä sinua olematta työskentelemättä vaikka viikkoon, mutta tiedät, että se on hallaa vain itsellesi. Vaikeinta alussa voikin olla juuri se, että ole ttilivelvollinen nimenomaan itsellesi, ja teet itse päätökset töyskentelystäsi tai työskentelemättä olemisesta. Tietenkin syytä on kunnioittaa sidosryhmiä ja yhteistyökumppaneita, jotta yhteistyö sujuisi luottamuksellisesti jatkossakin. Mutta tämäkin on loppujen lopuksi täysin itsesi käsissä, että miten hoidat nämä seikat.

Nykyään puhutaankin usein itsensä johtamisesta, kuinka kaikki ovat individualistisessa yhteiskunnassamme itsensä johtajia. Ihmisen pitää its epitää huoli omasta jaksamisestaan ja terveydestään, josta muistutimme edellisessä postauskessamme. Tämän lisäksi, jokaisen tulee itse miettiä, mitkä aktiviteetit ja mielenkiinnon kohteet hän priorisoi. Onko minulle täkreämpää hyvä kunto vai nautinto? Jäänkö sohvalle makaamaan vai lähdenkö lenkille?

Mikä on tärkeää?

Yhtä lailla pienyrittäjyys ja toiminimen perustaminen lähtee näistä pienistä kysymyksistä ja priorisoinnista. Olet siis itse vastuussa itsestäsi ja yrityksesi toiminnasta. Kukaan mentori, pomo tai opettaja ei estä tai käske sinua tekemästä sinun parhaaksi katsomallasi tavalla. Yrittäjyys tarkoittaa siis riskinottoa ja uskallusta. Toisaalta se lisää huomattavasti vapautta, mutta myös vastuu on huomattavasti suurempi kuin että olisit jollain toisella töissä. Vastuu ja tavoitteet tuovatkin paljon raakaa työtä, pitää uskaltaa laittaa itsensä likoon kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti. Jos käsityksesi siis yrittäjyydestä on sellainen, että ei tarvitse tehdä läheskään niin paljoa, on käsityksesi useimmiten väärä. Etenkin ensimmäisinä vuosina et todellakaan voi kaihtaa työntekoa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *