Yrittäjän turvaverkko, onko sitä?

Sairastuminen

Moni yrittäjä tai sellaiseksi mielivä, pohtii mielessään monia riskejä ja tulevaisuuden skenaarioita, joita yrittäjyyteen liittyy. Yksi tälläinen mieltä askarruttuva asia, on yrittäjän turvaverkko. Onko yrittäjällä laisinkaan ns. turvaverkkoa, joka pelastaa vaikeuksien tullessa tielle. Tosiasiahan on että yrittäjät eivät ole yli-ihmisiä ja voivat myös sairastua siinä missä kuka muukin. Yrittäjillä vain on luonnollisesti korkeampi kynnys pois töistä jäämiseen, tai sairasloman ottamiseen, koska siihen ei useimmissa tapauksissa ole kertakaikkiaan varaa tai muuten mahdollisuutta. Nyt puhumme tietenkin pienyrittäjistä, jotka parhaassa tapauksessa itsensä lisäksi työllistävät muutamia ihmisiä. Tälläisessa tapauksessa, yhdenkin henkilön puuttuminen työmaalta, saattaa aiheuttaa todella paljon hankaluuksia. Toki yrittäjät pitävät suurimmaksi osaksi huolen että maksavat tarvittavat maksut, myös itsensä osalta, mutta silti varsinkin pitempiaikainen sairastuminen saattaa jopa pahimmassa tapauksessa lopettaa yritystoiminnan. Jokaisella yrittäjällä tulee siis olla yrittäjäeläkevakuutus (YEL), joka omalta osaltaan turvaa yrittäjän elämää.

Yrittäjää vaanii myös vaiva nimeltään “Burn Out” koska yrittäjä joutuu ja haluaakin usein kantaa kaiken vastuun yksin. Tämä rooli voi olla joskus erittäin raskas kantaa ja varsinkin jos yritystoiminassa on esimerkiksi taloudellisia haasteita. Silloin sekä työskentely kokopäiväisesti ja samalla asioiden kuntoon saattaminen, saattavat koitua liian vaativiksi haasteiksi joillekkin yrittäjille. Usein käy vielä niin, että yrittäjä pyrkii maksamaan palkat kaikille muille ajoissa ja normaalisti, jääden itse täysin ilman palkkaa. Tälläisessa tapauksessa olisikin yrittäjän hyvä huomioida, että myös hänellä voi olla oikeus esimerkiksi Kelan yleiseen asumistukeen.

Se että sairastapauksessa yrittäjä saa esimerkiksi Kelalta sairauspäivärahaa, ei poista sitä tosiasiaa että usein varsinkin pienet yritykset ovat henkilöityneet vahvasti yrittäjänä toimivaan henkilöön. Silloin yrittäjän pois oleminen työpaikalta, voi jopa olla tekijä jonka takia yritys menettää asiakkaitaan. Tästä johtuen monet yrittäjät ajavat itsensä loppuun, koska eivät koe itsellään olevan mahdollisuutta työstä pois olemiseen. Kuitenkin se että pitää itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan huolta, on pidemmän päälle hyvä satsaus myös yritystoimintaa ajatellen. Sairas tai puolikuntoinen yrittäjä ei voi johtaa ja työskennellä täysipäiväisesti ja kaikkensa antaen, joten säästäminen oman terveyden kustannuksella ei ole hyvä vaihtoehto. Ihanteellinen tilanne olisikin, jos yrittäjiä olisi kaksi, jotka ovat tasavahvoja sekä työpanokseltaan että kyvyiltään. Näin toisella olisi mahdollisuus ottaa ohjat käsiinsä jos toinen tarvitsisi lepoa, lomaa tai muuta vastaavaa. Näin kummankin voimat riittäisivät pidempään, kun olisi joku jonka harteille laskea väliaikaisesti aina oma taakkansa. Voisiko tässä olla bisnes idea jollekkin monitaiturille, joka voisi toimia samaan tapaan kuin maatalojen lomittajat? Saapuen paikalle ja ottaen vastuun itselleen hetkeksi? Kuinka moni yrittäjä olisi sitten todellisuudessa valmis luovuttamaan yrityksensä edes viikoksi toisen ihmisen huomaan ja vielä maksamaan siitä? Voikin olla että lomittaja-systeemin tuominen pienyrittäjyyteen ei olisikaan toimivaa? Kaikille Suomen yrittäjä miehille ja naisille ei voi kuin toivottaa paljon terveyttä, jaksamista ja sitä että muistaisivat pitää huolen, että yrityksellä on joku joka voi ottaa ohjat käsiinsä jos jotakin odottamatonta tapahtuu.

BurnOut1