EY Entrepreneur of the Year 2016 kisa

yrittäjyys

EY Entrepreneur of the Year-kilpailu on arvostettu tunnustus josta käydään kilpailu joka vuosi. Kilpailuun mukaan päästäkseen on yrityksen oltava kasvuyritys, joka innostaa muita visioillaan, saavutuksillaan ja johtajuudellaan. Kilpailuun osallistujan on omistettava yrityksestään huomattava osa, ja toimittava sen johdossa. Muitakin kriteereitä on, jossa ohessa lista niistä. Itse osallistuminen kilpailuun ei maksa mitään kunhan pitää huoleen siitä että kaikki kriteerit täyttyvät.

  • toiminta on kasvavaa ja kannattavaa
  • oma pääoma on positiivinen
  • henkilöstömäärä on yli kymmenen
  • liikevaihto on vähintään 3,5 miljoonaa euroa

steve

Kilpailun tarkoituksena on lisätä yleistä keskustelua kasvuyrittäjyydestä ja näin lisätä sen positiivistä kehitystä. Entrepreneur of the Year-kilpailu on vanhin ja laajin yrittäjille suunnattu kilpailu. Kyseessä on vähän kuin yrittäjyyden Olympialaiset! Pelkkä meriitti ei tässä kilpailussa ole ainoa palkinto, verkostoituminen maailman parhaiden yrittäjien kanssa tulee myös tulevaisuudessa hyödyttämään  kilpailuun osallistuvia yrittäjiä,puhumattakaan kotimaisesta media-näkyvyydestä mitä kilpailun voittaja tulee saamaan. Tarjolla on toki myös ulkomaista media-näkyvyyttä, varsinkin jos voitto napsahtaa kohdalle. Silloin pääsee esille jo niinkin isoissa ja kansainvälisissä medioissa kuin esimerkiksi  CNBC! Erittäin merkittävää osallistuville yrityksille on myös mahdollisuus verrata omaa suoritusta muiden yrittäjien tuloksiin, eli toisinsanoen eli benchmark. Tämä saattaa kehittää yrityksen toimintaa entisestään, kun yrittäjä pääsee vertaamaan omaa toimintaansa toisten yrittäjien toimintaan, ja usein vielä parhaaseen vastaavaan käytäntöön.

Kilpailu alkoi alunperin mistä muualtakaan, kuin yrittäjyyden ihmemaa Amerikasta vuonna 1986. Sieltä kilpailu on levinnyt maailmanlaajuiseksi ilmiöksi joka tunnustuksena on erittäin haluttu! Suomessa kilpailua on järjestetty vuodesta 2003 alkaen ja Suomen ensimmäisen kilpailun voitti Veljekset Keskinen Oy. Kilpailua käydään paitsi kansainvälisellä, valtakunnallisella niin myös alueellisella tasolla. Alueita on yhteensä viisi.

  • Uusimaa
  • Länsi-Suomi
  • Häme ja Keski-Suomi
  • Itä-Suomi
  • Pohjois-Suomi

Voitettuaan oman kansallisen kilpailunsa, nämä kyseiset yrittäjät pääsevät maailmanmestaruuskisoihin Monte Carloon Kesäkuussa 2017! Täällä ratkaistaan sitten kenestä tulee kyseisen vuoden yrittäjyyden maailmanmestari!

Kilpailussa on viisi eri sarjaa joista yhteen näistä yritys voidaan ilmoittaa mukaan. Sarjoja ovat mm. Kauppa-sarja, Palvelut-sarja, Tuotanto-sarja, Vuoden Nuori Yrittäjä-sarja sekä Family Business Award of Excellence.

Kilpailuun voi ilmoittautua itse tai haasta tuntemasi yrittäjä mukaan ensi vuoden kilpailuun lähettämällä viesti osoitteeseen [email protected].